Palvelut

Hirsikorjaukset

Hirsien vaihto ja paikkaus
Rakennusten kengitys ja oikaisu

Hirsi kestää oikeissa olosuhteissa satoja vuosia

Hirsissä esiintyville vaurioille on yleensä selvä syy, esimerkiksi aikoinaan vuotanut katto tai painuneet perustukset. Hirren vaihto on yleensä mahdollista mihin kohtaan rakennusta vain, usein ei kuitenkaan ole tarvetta vaihtaa koko hirttä vaan korjaus voidaan suorittaa paikkaamalla.

 

Kengityksellä tarkoitetaan rakennuksen alimpien seinähirsien vaihtoa, samassa yhteydessä joudutaan usein myös vahvistamaan rakennuksen perustuksia.

Peilioven teko

Puurakenteiden korjauKSET

Rakennuspuusepän työt, mm. ovet, kaiteet ja koristeosat

ulkovuokraukset

kuistit ja terassit

lattiat ja katot

Rakennuspuusepän työt

Vanhat talot sisältävät usein taidokkaasti tehtyjä puusepän töitä. Tämä näkyy esimerkiksi portaikoissa, listoituksissa sekä ovien ja ikkunoiden rakenteissa. Vuosien saatossa osia on voinut kadota tai mennä rikki. Korjaan tai teen tarvittaessa uudet osat vanhan mallin mukaan samalla tarkkuudella kuin ne on alunalkaenkin tehty.

 

Restaurointikirvesmiehen työt

Perinteiset kirvesmiehentyöt esimerkiksi rakennusten ulkovuoren korjaukset, kuistien korjaukset, rossipohjat, lankkulattiat ja kattorakenteiden korjaukset.

Ikkunoiden korjauKSET

Kitti-ikkunat

Urapuiteikkunat

karmit

Ikkunakorjaus parantaa talon energiatehokkuutta

Vanhan rakennuksen ikkunat ovat tärkeä ja arvokas osa talon historiaa. Ne on tehty tarkkaan valikoidusta puutavarasta minkä vuoksi voi edelleen nähdä hyväkuntoisia 150 vuotta vanhoja ikkunoita. Jos ikkunapuitteet ovatkin päässeet huonoon kuntoon, ne ovat kuitenkin lähes aina korjattavissa. Vaikka ne näyttäisivätkin lohduttomilta maalipinnan hilseillessä ja kittien lohkeillessa, ovat ne useimmiten puuosiltaan terveitä. Jos puukorjauksiin on tarvetta, se rajoittuu yleensä alapuitteeseen, mikä on helposti uusittavissa.

 

Sisäpuitteen tiiveys vaikuttaa merkittävästi talon energiankulutukseen. Korjauksen yhteydessä lasin ja puitteen väli saadaan vedottomaksi. Puitteen ja karmin väliin on usein myös syytä vaihtaa uudet tiivisteet, mikä edelleen parantaa ikkunan lämpötaloutta.

Tässä korjataan urapuiteikkunoita. Lahonneet kohdat paikattiin tiheäsyisellä puulla. Koska ikkunoista haluttiin helposti avattavat, ne saranoitiin. Puitteisiin lisättiin kulmaraudat tukevoittamaan rakennetta, sillä kasauksessa ei käytetty liimaa. Maalaus suoritettiin hengittävällä pellavaöljymaalilla.

Aluslaudoituksen korjaus

Perinteiset vesikatteet

Kolmiorimahuopakatteet

pärekatot

lautakatot

turvekatot

Kolmiorimahuopakate on perinteinen vesikate, joka on ollut Suomessa käytössä jo ylin sadan vuoden ajan. Nykypäivän huopakatteet ovat teknisesti kestävämpiä kuin entisaikoina, mutta ulkonäkö on edelleen sama. Kolmiorimakatteen lisäksi kokemusta löytyy myös päre-, lauta- ja turvekatoista.

 

Tarjoan apua myös materiaalihankinnoissa.

Sisustustyöt

Pinkopahvi

Tapetointi

Maalaus

Kaakeloinnit

Sisustustyöt tehdään perinteisillä menetelmillä ja tunnetuilla materiaaleilla. Materiaalien valinnassa hengittävyys on tärkeässä roolissa.

Pinkopahvitettua salin seinää

Pohjalaistalon siirto uudelle paikalle.

Hirsirakennusten siirrot

Rakennusten purku, siirto ja uudelleen pystytys

Rakennuksen osat merkataan ja dokumentoidaan ennen purkua ja siirtoa. Pienikokoisten rakennusten kuten aittojen ja pihasaunojen purku, siirto ja uudelleen pystytys vaatii yleensä noin parin viikon työpanoksen.

Rakennusten muutokset ja korjaukset

Perinteitä kunnioittaen:

Tarvittavat lisäeristykset

Kylpyhuoneet

Ullakot asuinkäyttöön

Ota rohkeasti yhteyttä jo suunnitteluvaiheessa! Näin saat rakennusrestauroijan asiantuntemuksen käyttöösi ja voit myös säästää kustannuksissa.

 
 

Asuinkäyttöön rakennettu ullakko

Hirren piilutus

Uusien hirsikehikoiden veisto

Perinnerakentamisen osaamiseen perustuvat työt, mm.

Pihasaunat

Savusaunat

Aitat

Kirveellä veistetty

Haaveiletko hirrestä tehdystä pihasaunasta tai pienestä nukkuma-aitasta? Ota rohkeasti yhteyttä, niin toteutetaan haaveesi yhdessä!

Kirveellä veistetyssä näkyy vuosisatojen perinne ja käsityön jälki.

Vaurioiden kartoitukset ja konsultointi

Vauriokartoitus

Kartoituksessa käydään läpi mm. vaurioiden aiheuttajia ja kohteen korjaustarpeita. Kartoitusten laajuus ja menetelmät sovitaan tapauskohtaisesti; silmämääräinen, kosteusmittaukset, rakenteiden avaaminen jne.

Konsultointipalvelu

Konsultointipalvelu auttaa esimerkiksi kohteen korjaustarpeita arvioitaessa sekä vanhojen rakennusten käyttöön liittyvissä asioissa

Vaurioiden syyt kannattaa selvittää

Korjauksen yhteydessä on vaurion aiheuttaja aina hyvä selvittää ja poistaa, ettei vaurio uusiudu. Kaikkia vaurioita ei aina tarvitse välttämättä heti korjata, sillä toisinaan vauriot eivät etene tai eteneminen voi olla hyvin hidasta.

Tupajumin syömää seinähirttä

Vieritä ylös